Älä koskaan sano “ei koskaan”

En varsinaisesti ikinä kiinnostunut korkeammasta matematiikasta vaikka jaksoinkin opiskella sitä kaksi kokonaista vuotta käytännössä 20 tuntia viikossa. Missään vaiheessa en tuntenut tekeväni työtä, jolla olisi joku tarkoitus. Ainut tavoite koko hommassa oli opetella tentin kannalta oleelliset asiat ja kurssin läpäistyä aloittaa sama jäätanssi ilman luistimia uudestaan. Toki matkalla tarttui väkisinkin mukaan erilaisia työkaluja ongelmien ratkaisemiseen ja käsitteitä vaikeampien asioiden hahmottamiseen. No, siitä kaikesta selvittiin kelvollisin arvosanoin ilman pahempia henkisiä kolhuja pitkälti loistavien kaverien ja hyvän ilmapiirin ansiosta – iso kiitos siitä. Samalla tuli suoritettua erittäin työläitä ohjelmointikursseja, joiden ääressä vierähti usein pikkutunneille, joskus jopa seuraavaan auringon nousuun asti. Nyt tämä kaikki on vain numeroita opintorekisterissä ja monet ovat jälkeenpäin kuulleet minun tilittävän opintojen alkuvaiheen rankkuutta. Olen jopa saattanut vahingossa käyttää fraasia:”En enää ikinä valitse ainuttakaan matematiikan tai ohjelmoinnin kurssia”. Metsäänhän siinä taas mentiin.

Parhaillaan käytän suurimman osan parasta aikaani opiskellessani parin laskennallisen sähkömagnetiikan kurssin materiaalia, joka tähän asti on ollut melko pitkälti 1:1 jo taakse jättämieni matematiikan oppituntien aineistoa. Eikä tämä ollut vielä huipennus; matematiikan omaksumisen jälkeen luonnollisesti kaikki ohjelmoidaan toimimaan käytännössä. No, joskushan ne demonit on kohdattava ja ihmetyksekseni olen huomannut, että näin uusintakierroksella matematiikka ei olekaan enää niin kauheaa. Ilmeisesti se kaikki tenttejä varten päähän pakattu materiaali on kypsynyt ajan kanssa ja huomaan ymmärtäväni nykyään asioita, jotka joskus ennen tuntuivat liian abstrakteilta aiheuttaen välittömän siivous-kokkaus-pyykinpesu reaktion tentteihin lukiessa. Lisäksi eteenpäin auttaa jo nyt pienessä vastaavia kursseja läpikäyvässä sähkömagnetiikan tukiryhmässämme syntynyt erinomainen henki, joka varmasti vain paranee seuraavina viikkoina haasteiden kasvaessa.

No, ei vaihtarielämä ihan pelkkää opiskelua tietenkään ole. Eilen kokkailin meidän kämpässä kavereilleni Twanalle (SWE) ja Katelle (AUS) Italialaista ruokaa ja vietimme muutenkin leppoisaa iltaa. Täytetyt porsaankyljykset pekoniperunalisäkkeellä upposi hyvin valkoviinin kanssa ja ilta meni lähinnä rupatellessa maailman kummallisuuksista. Pahankin myrkkykäärmeen pureman jälkeen on kuulemma 8 tuntia aikaa ehtiä lääkäriin ja ruotsalaiset ei tykkää laatikoista jouluna…

“go Dutch”

Tavallaan kielimuuri on väärä käsite ilmiölle, josta aion nyt kertoa, koska Hollantilaiset osaavat englantia loistavasti – tavallaan. Englanti on valitettavasti kielenä varsin liukuva käsite, koska se on hyvin kansainvälinen. Jokaisella kansallisuudella on englannissakin omat erityispiirteensä ja toisinaan jo se riittää kipinäksi melko hauskoihin väärinkäsityksiin. Japanilaisia kaikki pitävät yleisesti hauskoina heppuina, joiden kanssa on mukava viettää aikaa. Se ei johdu siitä, että he pitäisivät jatkuvasti pystyssä omaa henkilökohtaista stand-up klubiaan vaan yksinkertaisesti siitä, että heidän puheensa kuulostaa eurooppalaisen korvaan niin hauskalta. Yleensä sanasto ei riitä täällä merkittävien aiheiden, kuten portugalin futisliigan, sään tai italialaisen politiikan arviointiin, mutta he ovat äärimmäisen kohteliaita ja hymyilevät aina. Intialaiset ovat tunnetusti myös oma lukunsa, mutta myös Euroopan sisällä englanti voi kuulostaa hyvin erilaiselta: Italialaiset venyttävät vokaaleja sanojen loppussa [Mi mamma::aa laik tuuu kuuk paasta:::a], espanjalaiset puhuvat suhteellisen nopeasti ja ranskalaiset eivät tyypillisesti puhu. Pohjoismaisesta näkökulmasta englantia on (yllättäen) helpoin puhua toisten pohjoismaalaisten kanssa, mutta natiivit englannin puhujat tuntuvat ymmärtävän ainakin minun selityksiäni poron luonteesta enemmänkin lihakarjana kuin joulupukin vetojuhtana melko hyvin.

Joulupukista palaammekin takaisin alkuperäiselle polulle ja Hollannin luvattuun kansaan. Eilen suunnistin ruotsalaisen kaverini kanssa kolmen muskettisoturin mukaan nimettyyn tavernaan pelaamaan hieman bilistä. Olimme ainoat asiakkaan ja sisällä paikallista hintasoa tiedustellessani (Are the pool tables free?) sain riemukseni vielä myöntävän vastauksen. Parin tunnin pallojen pussittamisen jälkeen katsoin olevani tarpeeksi nöyryytetty ja lähdimme siirtymään kotia kohti. Yllätykseksi tässä kohtaa ilmeni pöytiä koskevan jonkinlaisen tuntiveloituksen, joten missä mentiinkään vikaan? Olin tehnyt kaksi selkeää virhettä: 1) Annoin baarisedälle mahdollisuuden ymmärtää, että tiedustelin pöytien vapautta (tyhjässä baarissa) 2)Oletin, että Hollantilainen antaisi jotain ilmaiseksi.

Toinen hauska kielellinen oikku tulee esille yritettäessä sanoa Belgialaista sanaa ”Hoegaarden”. Se ilmeisesti muistuttaa jotakin hollantilaista sanaa niin paljon, että normaalisti englantilaisittain äännettynä seurauksena on vain epäuskoista pään pudistelua. Sen sijaan lausuessani sanan huonolla belgiaimitaatiolla [HgRooegaarRrden] kuulija toistaa sanan täysin normaalisti ja ymmärtää mitä tarkoitan. Jokainen varmaan jo arvasikin mitä olin tällä kertaa tilaamassa, mutta tämä on vain yksi esimerkki. Hollanti on täynnä sanoja, jotka kuulostavat muissa kielissä joltain aivan muulta: Douche tarkoittaa suihkua, krap köyhää ja muuta et Hollantilaisen pesuhuoneen kuvaamiseen juuri tarvitsekaan.

Vamos Jarkko!

Tällä kertaa on vuorossa tennisspesiaali, sillä kuluvalla viikolla pelataan läheisessä Rotterdamissa ATP-tason tennisturnaus. Tänään oli ohjelmassa vieläpä Jarkko Niemisen matsi, joten pitihän sitä lähteä kyttäämään. Junan, metron ja tennisturistin näköisen miehen stalkkaamisen jälkeen onnistuin löytämään pelipaikalle, joka oli paikallinen esport centerin ja Länsiauto-areenan yhdistelmä. Homma toimi suunnilleen niin, että isommalla areenalla pelattin kovat pelit ja sekaisemmassa urheilukompleksissa oli messupuotien, dorkan lapsia leikittävän pellen ja muutamien baarien lisäksi ei niin kiinnostavien pelaajien areena. Lienee turha mainita kumpaan paikkaan suunnistin puotien, baarien ja dorkan pellen kautta Niemisen matsia katsomaan.

Vastassa oli tällä kertaa Espanjan ylpeys Fernando Verdasco, joka on osapuilleen samoilla sijoilla ATP-rankingissa (30.), kuin Jarkko(27.). Matsi alkoi lupaavasti Espanjalaisen tykittäessä heti kärkeen 2 ässää Jarkon lähinnä fiilistellessä. Tästä kuitenkin vielä noustiin ja Jarkko sai jopa murron Espanjalaisen toisesta syötöstä. Matsin käännekohta tapahtui kuitenkin juuri Jarkon johtaessa murrolla 2-1 ja pelin ollessa 40-30, jolloin varman pelipallon kämmääminen verkkoo yhdessä leikkisän ”VITTU!” sihahduksen kanssa jotenkin käänsi pelin Espanajalaisen hyväksi. Jarkko pystyi vielä vaivoin taistelemaan kaksi peliä itselle, mutta lopputuloksena silti tyly 0-2. Hyvä Jakke, hyvä Suomi!

”Ranskan avoimissa nähdään” ajattelin ja siirryin kohti pääareenaa tutkimaan miten muualla menee. Yllätys oli melkoinen, kun huomasin melko suuren areenan olevan arkipäivänä alkuiltapäivästä melkein täynnä ja huutavan hollannin omaa poikaa voittoon. Ei muuta kuin nopea kansallisuuden vaihto ja mukaan karnevaaleihin. Nopeasti huomasin, että kotimaan Robin Haase (ATP-94) oli aivan liekeissä skotti Andy Murrayta (ATP-10) vastaan. Yleisö jaksoi kannustaa loppuun asti ja huikealla verkkopelillä Haase hoiti homman lopulta kotiin ja kiitti yleisöä kunnon tuuletuksilla.

Otin ohjelmaani vielä päivän kolmannen matsin eli aussi Leyton Hewittin ja italian Andreas Seppin kohtaamisen. Ottelu venyi lopulta aivan huikeaksi trilleriksi kestäen melkein kolme tuntia. Aluksi entinen maailmanlistan ykkönen näytti makaroonille kaapin paikan vieden ensimmäisen erän selvästi 6-3 ja toisen erän alkaessa samaan malliin olin jo melko varma matsin lopputuloksesta. Tässä vaiheessa Seppi alkoi hivenen yllättäen näyttää, että Italiassa osataan muutakin kuin tehdä pastaa ja rakentaa vinoja torneja. Huikean taistelun jälkeen erä meni tie-brakeen ja lopulta peli tasan 1-1. Kolmas erä alkoi samalla kaavalla kuin toinenkin. Hetken Hewitt näytti jälleen ottavan omansa, mutta lopulta – Hewittin saatua jopa ottelupallon – Seppi taisteli tiensä jälleen tie-brakeen ja sitä kautta aina voittoon asti. Lähes koko ajan (nais)yleisö tuntui olevan puhtaasti Hewittin puolella, mutta Italialaisen taistelun jälkeen halli räjähti jälleen ja osasi arvostaa hienoa suoritusta.

Mahtava päivä kaikkiaan. Ainut, että tänään joutuu varmaan vähän ”social eveningissä” nöyristelemään espanjalaisia ja italialaisia, mutta ausseja pääsee sentään itsekin vähän mollaamaan.

Maantietoa ja vähän muutakin

Aloitetaampa faktalla: Alankomaat on maailman 4. tiheimmin asuttu maa jos jätetään Monaco, Malta, Vatikaani ja muutamat muut turhat roskat karttapallolla pois laskuista. Lukuina täällä asustelee 392 ihmistä neliökilometrillä siinä missä Suomen vastaava luku on 16 ja se myös näkyy. Ajellessa tästä fillarilla kohti Haagin rannikkoa ei kaupunki oikeastaan lopu koko 20km matkalla lainkaan vaan koko ajan mennään eräänlaisella esikaupunkialueella, jota värittävät erilaiset ostarit ja puistot. Varsinaisia pelto- ja kasvihuonealuetakin täällä on, mutta yllättävän satunnaisesti. Tosin jos peltoja on vaikea löytää niin metsiä ei ole käytännössä lainkaan, mikä onkin ehkä suurin ero kotoisiin maisemiin. Käytännössä ainoat suuremmat puuesiintymät löytyvät erityisiltä ulkoilualueilta joiden pääasiallinen käyttötarkoitus tuntuu olevan koirien vessana toiminen. Hauskasti käytännössä jokaisella merkittävämmällä viheralueella kaupungissa pidetään lampaita huolehtimassa ruohosta tai ihan vaan hevosia, koska ratsastus on ilmeisesti aika suosittua. Löysimpä sattumalta Delftin ja Haagin väliltä suomalaista koirapuistoa muistuttavan peurapuiston, jossa oli ihan vaan joitain peuratyyppisiä eläimiä näytillä keskellä kaupunkia.

Perjantaina pääsin osallistumaan myös ensimmäisiin kunnon vaihtaribileisiini, joissa oli tällä kertaa teemana tulevaisuus. Muitten flegujen pohjoismaalaisten tyyliin en tietenkään pukeutunut mitenkään, mikä oli tavallaan hyvä, koska olisin saattanut sekaantua muutenkin hämmentäviin italialaisiin ja heidän foliovirityksiinsä. Bileet olivat joka tapauksessa kaikkea mitä vaihtaribileiltä voi odottaakin. Tilassa tuplasti enemmän porukkaa kuin sinne voisi kuvitella mahtuvan, musa niin kovalla ettet pysty puhumaan kenenkään kanssa, ilmanlaatu tippuu ulos asteikolta sekä haju on jotain blossen ja hien väliltä. Asiaan kuuluu, että kaikki tulee bileisiin huutamaan ja seuraavana päivänä kerrataan kuinka kivaa kaikilla oli. Myöhemmin voi sitten mennä vaikka kahville ja tutustua ihmisiin oikeasti. Se täytyy vielä sanoa, että mielestäni jokaisen pitäisi kerran elämässään kokea täpötäynnä italialaisia oleva tanssilattia, kun ihan-mikä-tahansa Ricky Martinin biisi pyörähtää soimaan. Itse selvisin kevyellä punaviinisuihkulla.

Opiskelua ja formulaa

Opiskelu on tietty vähän tylsä aihe, mutta sitä täällä ollaan kai virallisesti tekemässä. Loppujen lopuksi sekin on ainakin hetken ihan mielenkiintoista menetelmien ja tapojen ollessa uusia. Jopa luennolle lähteminen on oikeastaan aika hauskaa, koska matka koululle on varsin värikäs. Periaatteessa matkaan menee täällä fillarilla se sama 5 minuuttia kuin Otaniemessä kävellen, mutta vaihtuvia elementtejä on paljon enemmän. Ensinnäkin pyöräilijöitä on täällä aivan tuhottomasti ja heille on varattu täysin omat ajoradat, jotka ovat paljon jalkakäytäviä merkittävämpiä. Sattumalta juuri luentojen alkamisaikaan kampusta kohti pyrkii jatkuva virta opiskelijoita, jolloin ajetaan käytännössä kilpaa formulasäännöin – omaa ajolinjaa saa muuttaa kerran ohituksen peittämiseksi. Kesällä treenattujen betonireisieni turvin pystyn onneksi pitämään puoleni melko hyvin vaikka Hollantilaiset antavatkin aina välillä kovan vastuksen. Kilpailu ei tosin ole niin yksinkertaista sillä puolessa välissä matkaa reitti ylittää kääntösillan ja tyypillisesti kiireen ollessa kovimmillaan jollain kanaalilaivurilla on pakottava tarve siirtää hiiltä/hiekkaa/vuohia kohti Rotterdamia ja käyttöön tulee ns. punainen lippu ja lähtö uusitaan.

Epävirallinen maali sijaitsee Mekelwegin risteyksessä, jonka varrella myös kaikki yliopiston laitokset sijaitsevat. Minulle läheisin sähköosasto erottuu muista selvästi korkeampana ja onkin eräänlainen tornitalo käsittäen 21 kerrosta. Sähköosastolta myös alkoi taipaleeni TU Delftin virallisena opiskelijana osallistuessani eilen ensimmäiselle luennolleni, joka sattui koskemaan tutkatekniikkaa. Merkittävää kotimaisiin opiskeluihini verrattuna oli heti alusta lähtien luennoitsijan kyky esittää asiansa innostavasti ja puhua jopa hyvin selkeää englantia. Luennon jälkeen olin toisaalta tyytyväinen onnistuneesta kurssivalinnastani, mutta samalla vielä epävarma oliko tämä vain onnekas poikkeus vai onko ulkomailla ruoho oikeasti näin paljon vihreämpää? Tämän selvittämiseksi suuntasin sovelletun fysiikan osastolle, jossa minulla oli seuraavaksi luento käsitellen lääketieteen kuvantamismenetelmiä. Tällä kertaa yleisönä oli lähes täysin hollantilaisia opiskelijoita ja kuvaan sopivasti luennoitsijakin puhui englantia hyvin hollantilaisittain. Yhtäkkiä olo olikin kumman kotoisa, kun kukaan ei varmaankaan oppinut proffan mongerruksesta mitään. Samaa huippuinnovaatiosuperyliopistoa ollaan siis täälläkin.

Yliopistokulttuurivertailun täydentämiseksi kävin vielä tänään hollantilaisen ystäväni kehotuksesta tutustumassa paikallisiin kynä&karkkirekrymessuihin. Periaatteessa meininki oli ulkonäköä myöten täysin sama kuin suomalaisilla messuilla, mutta henkilökohtainen suosikkini – arpajaiset – puuttui kokonaan kuvasta. Toisaalta messuesittelijät olivat kovin paljon halukkaampia vetämään hihasta ja välillä sai tosissaan todistella, että minulla ei oikeastaan ole kovin paljon annettavaa metallivaluteollisuudelle. Normaaliin suomalaiseen tyyliin kuorin päältä parhaat yrityslahjat ja esitin kiinnostunutta, kun minulle mm. kerrottiin diodiverkkoratkaisuista turvallisuusalalla ja muita vastaavia satuja.

Kiinalainen uusivuosi ja kaksiportainen byrokratia

Hollanti on kautta aikojen ottanut vastaan mielellään siirtolaisia ja se myös näkyy. Itse elelen tyypillisellä etnisellä asuinalueella, jossa voi ihon värin perusteella päätellä alkuperäisten Hollantilaisten olevan melkoinen vähemmistö. Tämä tosin on lähinnä positiivinen asia sillä lähistöllä on runsaasti pieniä etnisiä kauppoja ja ravintoloita. Kiinalaiset eivät täälä kuitenkaan jostain syystä viihdy vaan he ovat keskittyneet pienelle alueelle läheiseen Haagiin, jossa sijaitsee erillinen Chinatown. Kyseessä ei siis ole mikään perhekylä vaan aito New York tyylinen Chinatown kiinalaisine ravintoloineen ja kamerakauppoineen.

 

Jokainen varmaan tietääkin, että kuluvalla viikolla (7.2.) siirryttiin kiinalaisen kalenterin mukaan sian vuodesta hyvää onnea täynnä olevaan rotan vuoteen. Tämän johdosta eilen järjestettiin Haagissa euroopan mittakaavassa varsin suuret kiinalaisen uudenvuoden juhlinnat. Paremman tekemisen puutteessa syöksyin sekaan ja paikalla tuntui olevan runsaasti tanssivia lohikäärmeitä ja rumpuja hakkaavia kiinalaisia. Sattumalta pääsin myös seuraamaan jonkin verran maailmallakin mainetta keränneen Shaolin-munkkien esitystä. Perinteisesti olen väheksynyt kaikkia itämaisia taistelulajeja ilman poikkeuksia, mutta munkit kyllä vakuuttivat ryppyilijän saavan nakkikiskajonossa turpaan – heti. Saman lohikäärmetanssin ja rummutuksen jatkuttua kolmatta tuntia totesin meneillään olevat alennusmyynnit houkuttelevammiksi ja jätin ruudin hajuisen Chinatownin taakseni. Lievää kummittelua tosin tapahtui vielä illalla, kun paikalliset kiinalaiset vaihtarit koittivat räjäyttää korttelin ilmaan papateilla tai jotain.

Lopuksi täytyy vielä avautua hieman Hollantilaisesta kaksiportaisesta byrokratiasta. Täällä täytyy yhtä ja toista lappua käydä palauttelemassa sinne sun tänne, mutta lähes säännön mukaisesti se ei onnistu ensimmäisellä kerralla. Ensimmäisellä yrityksellä lähinnä käydään selvittämässä mitä lappuja ja lupia oikeastaan tarvitaankaan ja mistä niitä ehkä voisi yrittää hankkia. Kärsivällisyydellä tietty pärjää hyvin pitkälle, mutta välillä joustamattomuus alkaa käydä vähän hermoille. Otetaan esimerkiksi opiskelijaksi ilmoittautumiseni: Vaihtoontulopäivänä menin osastomme kansainvälisten asioiden toimistoon aukioloaikojen puitteissa, mutta juuri se henkilö oli lähtenyt kyseisenä päivänä aikaistettuun maanantain viettoon, jonka oli tarkoitus ottaa vaihto-opiskelijoita vastaan. Kukaan muu luonnollisesti ei voinut tehdä hyväkseni mitään. Seuraavana päivänä kyseinen rouva oli paikalla, mutta kouluun ilmoittautumistani ei voi vielä suorittaa, koska en ole sopinut tapaamista tarvittavan lapun allekirjoitusta varten. Sain sentään ATK-tunnukseni kursseille ilmoittautumista varten vaikka pitkin hampain niistäkin taidettiin luopua. Lopulta loppuviikosta sain sovittuna aikana mahdollisuuden allekirjoittaa opiskelulupani tms. ja ottaa vastaan muutaman jo aikaisemmin lukemani oppaan…

No yhtä kaikki, sää on kuitenkin ollut edelleen loistava ja olen käynyt pyöräilemässä lähiseudun ympäristöä tutkaillen. Siitä muutama kuva alla.

 

Tästä se lähtee!

Maanantaina astuin ulos junasta Delftin asemalle lievästi epäuskoisena keskelle ihmisvilinää ja lähdin suunnistamaan kaikkine laukkuineni kohti asuntotoimistoa. Vaihto-opiskeluni oli todella alkanut ja viimeistään nyt ei ollut enää mahdollisuutta kääntyä takaisin. Onneksi Hollannin aurinkoinen ja keväinen sää sai minut melko vakuuttuneeksi paluun järjettömyydestä loskaiseen kaamosmasis Suomeen muutenkaan…

Suunnistaessani kohti tulevan asuntoni avaimia huomioni kiinnittyi ensiksi joka paikassa suhahteleviin pyöräilijöihin sekä risteileviin kanaviin ja kanaaleihin, jotka olivat edelleen yhtä vaikuttavia kuin muistoissani aikaisemmalta Hollannin reissulta. Normaalin tunnin odottelun jälkeen sain avaimet käteen ja pääsin tutkimaan ennakkokaavailuissa hieman arveluttavaa asuntotilannettani. Pelot osoittautuivat kuitenkin turhiksi ja bunkkaan tällä hetkellä varsin menevässä kolmen hengen solussa joka japanilaisen Naoya ja italialaisen Gabriele kämppikseni mukaan on “parhaiten varusteltu” koko talossa. Yhteisten tilojen lisäksi minulla on mukavalla määrällä huonekaluja varusteltu n. 12 neliön oma huone suurella parvekkeella.

Koulun puolesta ei ole vielä ollut paljon tehtävissä ja sain sopivasti valittua kursit, joiden kaikki viikon luennot oli jo pidetty niille ilmoittautuessani. Niinpä olen omistanut tämän viikon suhdetoimintaan ja lähiympäristöön tutustumiseen. Paikkana asuinympäristöni on suorastaan mainio. Huomattuani, että 300m säteeltä löytyy keski-iso marketti sekä erityisesti kolmen euron döner-kebabravintola olin varma, että selviän täälä tiukankin paikan tullen. Muihin opiskelijoihin olen myös ehtinyt tutustua kiitettävästi sillä vietimme eilen Italialaisen kämppikseni läksiäisiä ja yhdessä sitä varten kokkaillessamme minulle opetettiin luultavasti puolet keskimääräisen Italialaisen keittiön hienouksista. Itse juhlissa tapasin Iranilaisen, Kiinalaisen ja Intialaisen tyypin lisäksi myös aidon Hollantilaisen sähköopiskelijan jolta on hyvä kysellä paikallisen yliopistolaitoksen erikoisuuksista.

Tänään on vuorossa Japanilaisen keittiön kauheuksia ja lisää muitten ulkkarien tapaamista klassisessa “Cafe de Roofissa”(?). Seuraavaa postausta odotellessa tarjoan pari linkkiä aiheeseen liittyen.

Delft: http://en.wikipedia.org/wiki/Delft

Gabrielen läksiäiskuvia:http://picasaweb.google.it/gabry.gatti/DelftLastDinner