Varmaan jokainen arvaa, että Hollannissa jalkapalloinnostus on tällä hetkellä hieman suurempaa kuin omassa jalkapallon kehitysmaassamme. Tarkalleen täällä touhu on lähtenyt suurin piirtein niin lapasesta kuin suinkin on mahdollista. Erilaiset kaupat kilpailevat siitä kenen ikkunassa on eniten oranssia sälää ja kokonaisia pihoja sekä parvekkeita on koristeltu yhtenäisen maton muodostavalla lippujen ja nauhojen yhdistelmällä. Parhaimmillaan autoihin on tungettu kolme erilaista kannatuslippua liehumaan ilmavirrassa mitä mielenkiintoisempien kiinnitysten varassa. Ja kaikki tämä on siis aivan jokapäiväistä eikä edes vielä itse pelin aikaista toimintaa.
Itse pelin aikana – jos mahdollista – asiat nousevat vielä toiseen promilleen. Pelin aikana normaalin teknillisen yliopiston sukupuolisuhteen mukaan jakautunut kannattajajoukko pakkautuu lähes kaikista baareista löytyvien screenien eteen hurraamaan oranssit voittoon ja juomaan kaljaa. Valitettavasti en maani kohtalaisen menestyksen takia ole vielä päässyt näkemään mitä tapahtuu joukkueen hävitessä, mutta voittaessa purkaudutaan kadulle huutamaan “HUP HOLLAND HUP” ja lähdetään vaeltamaan mölyämistä tasaisesti jatkaen. Selvemmät voivat lisäksi soitella auton torvea ja muut vaikka potkia pari roskista kumoon (tai fillaria kanaaliin toim. huom).
Hollantilaiset eivät kuitenkaan hyvästä yrityksestä huolimatta saa kultaa tässäkään kilpailussa. Hulluimmat, fanaattisimmat ja äänekkäimmät kannattajat löytyvät kiistattomasti Italiasta. Tiistaina olin katsomassa Italia-Ranska peliä noin tusinan italialaisen kanssa ja viimeistään ensimmäisen maalin jälkeen ilta oli erilaisten laulujen sikermää ja suuria tunteita. Makaroonit muodostivat eräänlaisen massan joka pomppi ja huusi jokaisen pallon liikkeen mukana kuin viimeistä päivää. Toivon hartaasti Italian vielä kohtaavan Hollannin – mutta häviävän, koska ehdin jo ostaa oranssin kannatuspaidan…
