Tilinpäätös

Ei ollut helppoa lähteä pois Suomesta, mutta palaaminen on melkein vaikeampaa. Eilen järjestin läksiäiset kaikille kavereilleni täällä ja oli uskomattoman haikeaa nähdä kaikki tutut suurimmaksi osaksi viimeistä kertaa ikinä. En sano, että olisin tavannut todellisia sielunkumppaneita täällä, joiden jättäminen veisi mukanaan palan minusta. Kaikki ovat kuitenkin olleet omalla tavallaan mahtavia persoonia, joita ilman aikani täällä olisi ollut luultavasti yhtä tyhjän kanssa. Laskeskelin, että olen tutustunut vähintään yhteen ihmiseen jokaiselta mantereelta ja Euroopasta löytyy neula lähes jokaisen valtion kohdalta.

Saavutinko sitten kaiken sen mitä kuvittelin vaihdossa kokevani? En varsinaisesti lähtenyt matkaan opiskelut mielessäni, mutta lopulta suoritin paljon kursseja hyvillä arvosanoilla. Lähtiessäni olin jokseenkin epäileväinen pystynkö tottumaan etelä-Eurooppalaiseen tyyliin, mutta huomasin lopuksi nauttivani juuri eniten italialaispohjaisella porukalla yhdessä syömisestä ja katukahviloissa istuskelusta. Eniten ehkä halusin parantaa kielitaitoani ja englannista meinasikin alitajuisesti tulla välillä täysin hallitseva kieli. Puhelimessa lipsahteli lopuksi välillä väärän kielen puolelle vaikka kovasti koitin suomea puhua.

Mielenkiintoista on nähdä miten sitä taas tottuu elämään Suomessa. Arkipäiväisissä asioissa on kuitenkin jokaisessa maassa omat niksinsä ja rutiinit hieman erilaisia. Varmasti suurin ero on, että aluksi kaikki tuntuu olevan kauempana kuin täällä. Kaupassa käyntiin täytyy varata eri tavalla aikaa ja kaupunkien välillä matkustelu huvikseen ei ole edes jokaviikkoinen tapahtuma. Samaten melkein jokapäiväisen yhdessä syömisen ja satunnaisen toisten nurkissa hengailun voi varmaan unohtaa ja tottua taas suunnittelemaan kaiken muutaman päivän etukäteen, mikäli meinaa tehdä kaverien kanssa jotakin. Maassa maan tavalla ja niin edespäin.

Jälkikäteen olen myös erittäin tyytyväinen, että tulin perustaneeksi tämän blogin. Sen oli tarkoitus olla vain henkilökohtainen kanavani purkaa sydäntäni suomeksi ja ehkä myös harjoitella hieman eri kirjoitustyylejä. Tarkoituksena se kieltämättä täyttikin, mutta eniten minua yllätti sen jossain vaiheessa saama julkisuus. Ennen ihmisten lähtöä kesälaitumille lukijoita oli paikoitellen yli 70 päivässä ja blogi nousi nopeiten kasvavien blogien listalle keräten vielä lisää lukijoita, mutta kaipa se vähän liikaa suomalaiselle ujoudelle. Ehkä olisin kaivannut näiltä kaikilta lukijoilta hieman lisää kommentointia, jotta olisin tiennyt kuka ihme tätä oikein lukee. Tähän viestiin voi toki vielä pistää hieman kommentointia *vink*vink*. Selvennykseksi on vielä mainittava, että kyseessä on ehdottomasti tämän blogin viimeinen merkintä. Aloitanko tulevaisuudessa uuden blogin vaikkapa jatko-opiskeluiden tuskasta – täytyy tunnustella fiiliksiä muutama kuukausi ennen kuin osaa sanoa.

Joskus viestejä kirjoittaessa oli vaikea päästä alkuun ennen todellisen otteen saamista. Toisinaan taas tiesin tarkalleen mitä haluan sanoa etukäteen ja siirsin sen vain puoliautomaattisesti tekstiksi. Alusta asti olen kuitenkin ollut aivan varma mihin tulen tämän blogin päättämään. Loppuhuipennuksen myötä siis heippa kaikille ja kohta nähdään taas.

Euroviisuhäpeää

No eihän ne laulukilpailut taas aivan nappiin menneet. Seurailin uutisista innostuneesti, kuinka Teräsbetonin huhuttiin voittaneen euroviisujen semifinaalin ja kertoimet putosivat kuin Gripenit. Yllättävän kovalla itsetunnolla varustettuna purjehdin eilen illalla pohjoismaalaisvaltaiseen kisakatsomoomme takki aivan sepposen selällään auki varmana siitä, että ainakin muut pohjoismaat jäävät varmasti taakse. Äänten laskennan ollessa noin puolessa välissä kävi tuttuun tapaan selväksi, että olisi aiheellista aloittaa reitin tiedustelu kohti takariviä.

Itä-Euroopasta en jaksa edes aloittaa, joten keskitympä miettimään pohjoismaiden välistä taistelua. Olihan se Teräsbetoni toki aikamoinen läppä, mutta esitys oli sentään aidosti erilainen euro-gay-popahtavien kappaleiden joukossa. Luulisi jo sen keräävän vaihtoehtoja hakevien äänestäjien ääniä, mutta ei. Norjan idolstehtaan typykkä tuntui vetoavan huomattavasti enemmän ja kaiken huippuna härskisti kiristetyn näköinen svedublondikin meni ohi. Ainut positiivinen asia oli, että lopulta Saksa jäi taakse eikä tarvinnut mennä sentään vessaan itkemään.

Hauskana sivujuonteena äänestimme kukin omaa pohjoismaatamme – parhaat jopa viidesti – mutta Hollannilta ei herunut pisteitä kenellekään.

Opiskelijayhteisöllisyyttä

Yliopistoelämälle ympäri maailman lienee yhteistä kaikenlainen yhteisöllisyys ja yhdistystoiminta. Toiminta voi olla hyvinkin poliittista tai rakentua yhteisen opintosuunnan ympärille, mutta kyseessä voi olla myös pieni yhden harrastuksen ympärille rakentuva klubi. Yleensä näillä kaikilla yhdistyksillä, killoilla, osakunnilla tai jopa salaseuroilla on oma tietty nokkimisjärjestyksensä, jonka ymmärtäminen ulkopuoliselle on varmaan ensin käsittämätöntä monimutkaisuuden ja myöhemmin järjettömyyden takia. Luonnollisesti pakka on täällä aivan toisessa järjestyksessä kuin Helsingissä, joten nyt vasta muutamien kuukausien selvittelyn jälkeen alan viimein olla siitä hieman perillä.

Suomessa kenties suurimpia yhteisöjä ovat osakunnat, jotka ovat jakaantuneet vastaamaan maantieteellisiä alueita. Tyypillisesti siis vaikkapa Etelä-Pohjalaisessa Osakunnassa vaikuttaa vastaavalta alueelta kotoisin olevia opiskelijoita ja niin edelleen. Tähän on toki poikkeuksia sillä eräskin tämän blogin lukija tunnetusti vaihtoi pohjoisempaan osakuntaan ihan vaan, koska “siel on parempi meininki“. Nojoo, osakuntien jälkeen tullaan ainejärjestöihin, joita teknillisellä puolella killoiksi kutsutaan. Killoilla ei yleensä ole omaisuutta osakuntien malliin, mutta toimintaa pyöritetään kuitenkin varsin isosti. Lopulta päästään yhdelle ajatukselle perustuviin yhdistyksiin ja jossain niiden ympäristössä pyöriviin salaseuroihin. Yhteistä kaikille on se, että vähintään yhdet bileet ovat aina työn alla ja aktiivinen toiminta on tunnetusti loistava keino hidastaa opintopisteiden vuolasta virtaa.

Hollannissa säännöt ovat oikeastaan samat, mutta pelataan aika erilaisella laudalla. Dominoivassa asemassa täällä ovat osakunnat, jotka ovat ikään kuin kerroksissa. Kovimman jengin muodostavat kunkin yliopiston ensimmäiset eli vanhimmat osakunnat, joita kutsutaan yhteisesti nimellä “Core“. Näiden osakuntien eli eri yliopistojen välillä on voimakasta yhteistyötä ja ne pitävät yllä originaalia imagoaan. Aikojen saatossa, joku on sitten kypsynyt “Coren” kukkoiluun ja jokaisesta yliopistosta löytyy myös toinen uudempi osakunta, jolla on sitten luonnollisesti yhteistyötä muiden yliopistojen kakkosketjujen kanssa. Näiden alapuolella ovat suomen tyyliin ainejärjestöt, joiden toiminta on kuitenkin hieman suppeampaa. Lähinnä ne järjestävät excursioita ja keskittyvät muuntamaan yritysten löysää rahaa ilmaiseksi kaljaksi(tm). Myöskin harrastejärjestöjä löytyy, mutta ne keskittyvät lähes pelkästään urheilulajien ympärille.

Juuri tällä hetkellä tämä kaikki osakuntavouhotus on suunnilleen tapissa sillä, paikallinen kakkosketju viettää jotakin tasavuosijuhlaa varsin hulppein menoin. Osakunta vuokrasi kämppäni lähistöltä teollisuushallin, johon rakennettiin hirveällä tohinalla ja isolla rahalla valtava baarikompleksi. Eilisen visitiin perusteella erilaisia alueita oli noin viisi kappaletta, jonka lisäksi paikalla oli suuri esiintymislava, jossa osakunnan oma bändi veti aika loistavasti covereita koko illan. Jos eilisiä kemuja kuvataan vaikka ajankohtaiseen tyyliin playoffeiksi niin tänään on sitten vuorossa finaali parilla jatkoajalla ja rankkareilla, jotka menee lisälaukojiin asti. Jollain mystisellä kaavalla on laskettu, että tänään täytyy pitää 22 tuntia kestävät bileet, jotka alkoivat neljältä ja jatkunevat huomiseen kahteen asti. Omalla kisakunnolla taidan tyytyä parhaisiin keskipaloihin, mutta jotain erikoista on varmaan luvassa.

Alla vielä parasta dogmakuvausta eiliseltä

—BONUS—BONUS—

Kuluvalla viikolla blogissani posahti tuhannen vierailukerran raja rikki, joten sen kunniaksi olen kaivanut tilastoista TOP5 hakusanat, joilla blogini on löydetty.

5. alankomaiden ruokakulttuuri – tällä hakusanalla ei kyllä pitäis tulla yhtään osumaa

4. maltan maantieto – skidisti menee ohi joka sektorista

3. porsaankyljykset - ohan ne hyvii mut hei pliis

2. yrityslahjat kiinalaisille – suosittelen porotuotteita ja ruisleipää jos vielä luet tätä

1. miesten hiusmuoti 2008 – jos yks juttu on varma niin tuota et tästä maasta löydä

Kuningattaren synttärit

Hollannissa ei vietetä lainkaan vappua vaan paikallisena kevätjuhlana toimii huhtikuun viimeisenä vietettävät kuningattaren syntymäpäivät. Oikeastaan nykyisen kuningattaren syntymäpäivät ovat joskus talvella, mutta lähinnä sään takia juhlia vietetään käytännöllisesti näin kesän korvilla. Synttäriviikko toimii yleisesti myös Hollantilaisten kevätlomaviikkona, jolloin jokaisessa edes keskikokoisessa kaupungissa on vähintään jokin tivoli maisemissa. Varsinaiset bileiden juhlien juhlien kestit järjestetään kuitenkin Amsterdamissa huhtikuun viimeisenä, jolloin siellä tänäkin vuonna oli paikalla vaatimattomat 600000 ihmistä.

Homma ei toimi järjestelyjen suhteen aivan suomalaisen vapun “laitetaan lisää roskiksia ja toivotaan ihmisten olevan kiltisti”-tyylillä. Aivan ensiksi koko Amsterdamin kantakaupunki oli onnettomuuksien välttämiseksi suljettu kaikelta muulta liikenteeltä paitsi jalankululta koko päivän ajaksi. Myöskään roskapönttöjä ei ilmeisesti maasta löydy niin paljoa, että olisi edes kannattanut yrittää, joten roskat oli tarkoitus heittää vain sivuun seuraavan aamun siivouspartioiden noukittavaksi. Viimeiseksi siinä missä Suomessa vappuna pidetään päässä jotain tonttulakkia (tupsulla tai ilman) ja juodaan skumppaa, täällä vedetään oranssia päälle ja vannotaan Heinekenin nimeen.

Edellisen illan Haagin konserteista väsyneellä, mutta sitäkin innokkaammalla ulkkariporukalla nousimme jo auringonnousun aikaan ottamaan vastaan rakkaan kuningatteremme syntymäpäiviä. Hitusen tärisevin käsin ja kylmissämme aloitimme päivän tekemällä picnic-eväitä päivää varten. Tämän jälkeen suuntasimme kaikkien kassiemme kanssa junalla Amsterdamiin, jossa tuntui olevan jo 11 aikaan täysi hulina päällä. Lainsäädännöllisesti kuningattaren synttärit on erityinen päivä, jolloin kuka tahansa kansalainen voi käydä katukauppaa ilman veroja ja ilman erityisiä lupia. Tämän johdosta koko Amsterdam on täynnä erilaisia kojuja ja tapahtumia, mistä voi ostaa lähes mitä vain. Kenties hauskin liikeidea oli paikka, jossa sai heittää kananmunilla vanerisuojien takana herjauksia huutelevia ihmisiä. Heitto maksoi muutaman euron ja pään kokoiseen reikään osumalla voitti parikymmentä euroa. Vielä aivan erityisenä alueena toimi keskuspuistona toimiva Vondelpark, joka oli pyhitetty ainoastaan lasten myyntitoiminnalle. Puistoteiden reunat olivat täynnä vanhoja lelujaan kauppaavia lapsia sekä näiden mitä erilaisimpia sirkusesityksiä ja kilpailukojuja. Samaisesta Vondelparkista varasimme myös upean picnic-paikkamme, josta pystyimme seuraamaan kaikessa rauhassa puiston valtavaa ihmisvilinää.

Iltapäivän mittainen auringossa lokoilu tyynen puistolammen rannalla hyvien tyyppien kanssa on varmaan kaikkea mitä hyvältä vapulta voi toivoa, mutta toki se oli vasta alkua. Illan juhlahumun noustessa suuntasimme kohti Museumpleiniä, jossa paikallinen radioasema järjesti pienen ilmaiskonsertin. 200000 ihmisen keskellä konsertissa oli intiimi – lähes klubimainen tunnelma – jossa suunnilleen kaikki kaverit sai helposti hukkumaan ennemmin tai myöhemmin. Pimeyden laskeutuessa suuntasimme ydinkeskustaan tarkastamaan tilannetta heti porukan tunnin kestäneen kokoon soittelun jälkeen. Ei hirveän yllättäen aamupäivän ihmistilanne oli noin kymmenkertaistunut ja jokainen paikka oli aivan varmasti viimeistä paikkaa myöten täynnä. Muutaman täpötäyden ravintelin tarkastamisen jälkeen johdatin sekalaisen laumamme vielä jo käsitteeksi muodostuneeseen Dansen bij Jasseniin, josta jokainen hiljaa ripotellen valui junalla Delftiä kohti yön vaihtuessa aamuksi.

Mitä sitten pidin Hollantilaisesta vapusta? Alkuviikosta vielä hieman harmittelin, että ei tullut lähdettyä Suomeen vapuksi, sillä se on niitä harvoja aikoja vuodesta, jolloin voi tavata tuttuja huolettomimmillaan. Maassa maan tavalla ajattelin ja tällä kertaa täytyy sanoa, että kyllä kannatti. Amsterdam kuningattaren syntymäpäivänä on sen luokan karnevaali, että tuskin toista tulee aivan heti vastaan – jos koskaan. Suosittelenkin kaikille vapun sivuuttamista edes kerran elämässä ja reissua Amsterdamiin katsomaan miten koko valtio juhlii haalariin, lakkiin tai virkaan katsomatta.

Alla olevat kuvat kertovat varmaan ne tuhannet sanat kuluneesta viikosta, mitä jätin mainitsematta.

Kesä jee

Noin viikko sitten joku tajusi vihdoinkin kääntää oikeasta nupista ja kelit täällä muuttuivat melko kesäisiksi. Lämpöä on siinä 17 astetta varjossa ja auringossa tuntuu aivan täysin kesältä. Hauskasti myös heti lämpimän jakson alettua lehdet putkahtivat parissa päivässä käytännössä kaikkiin puihin ja maisemat muuttuivat mukavan vehreiksi.

Kesään kuuluu luonnollisesti erottamattomana osana grillaus, joten päätimme koulun hieman hellitettyä pitää pienet grilli-iltamat eilen. Tarkoitus oli kokkailla kertakäyttögrillillä pienellä porukalla hyvää safkaa ja istuskella auringossa. Ei liene hirveä yllätys, että koko homma lähti lopulta melko lailla lapasesta. Ensin parin päivän aikana sana kiersi tuttuun tapaan vaihtariporukoissa ja pari tuntia ennen grillauksen aloittamista laskimme, että paikalle tulee lopulta vähintään 20 tyyppiä. Eipä siinä mitään, kerroimme vain kaikki raaka-aineet neljällä ja valmistauduimme vähän isompiin illalliskemuihin. Seuraavaksi tasan tunti ennen kemujen aloitusta aurinko pimeni ja ukkosmyrsky tuli tilalle varsin runsaine sateineen. Yhtäkkiä olimme varsin jännässä tilanteessa, koska illallista ei enää voinut peruakaan, mutta sateessa ei oikein voinut grillata.

Ratkaisuna päädyimme varsin jäätävään vetoon ja laitoimme grillit tylysti pystyyn pyörävajaan pienistä savuongelmista huolimatta. Eihän siellä tietenkään mikään ilma liikkunut ja grillit saatiin lopullisesti lämpimäksi vasta parin tunnin yrittämisen jälkeen urugualaisen anti-palomiehen näyttäessä miten tulta käsitellään – polttavat siellä kuulemma paljon juttuja (?). Lopulta ruuat saatiin valmiiksi ja kaikki olivat jälkikäteen oikein tyytyväisiä pienestä sateen ropinasta huolimatta eikä pyörävajakaan mustunut aivan kokonaan.

Vaihtarityyliin illallisen jälkeen lähdettiin tietenkin jatkoille, jotka olivat tällä kertaa hieman paremmassa paikassa nimeltään “Yamamoto”. Paikalla oli jonkinlaiset opiskelijabileet, joiden pukuteemaan näytti liittyvän erilaiset sotilasasusteet. Sattumalta tapasin ohimennen Hollantilaisen sielunveljeni, joka oli pukeutunut Top Gun-merkillä varustettuihin lentohaalareihin ja arvostukseni oli rajaton kuten arvata saattaa. Vieläkin kaduttaa etten tajunnut kysyä mistä moiset saa hommattua.

BkBeats

Perjantaina Delftissä järkättiin ehkä lähialueen kovimmat kemut BkBeatsin muodossa. Kerran 2 vuodessa järkättäviä bileitä varten koulun arkkitehtiosasto oli muutettu ikään kuin suureksi sisäfestarialueeksi, jossa oli useita livelavoja ja DJ-alueita. Liput myytiin melko nopeasti loppuun, mutta ulkkarien keskuudessa sana kiersi sen verran hyvin, että lopulta melkein kaikki tutut olivat menossa.

Eräänlaisessa kotibileringissä oli moraalinen vuoroni olla järkkääjänä, joten pistimme kämppikseni kanssa pystyyn etkojen virkaa toimittaneet “snack partyt”. Lievällä kotiinpäin vetämisellä kutsujen kanssa tällä kertaa edes italialaiset eivät olleet enemmistönä, sillä sain haalittua lähes kaikki paikalliset pohjoismaalaiset paikalle. Etkot tuntuivat olevan kovasti porukan mieleen ja hankalinta oli saada kaikki ulos, kun viimeistään oli pakko lähteä illan päätapahtumaan.

Heti jonossa alkoi selvästi näkyä, että etukäteen bileisiin ennustettu 3000 vierailijan raja ei ollut aivan huuhaata. Sisään jonottaessa meni pyöreästi tunti, joten ehdin hyvin odotellessa kysellä paikallisilta mikä on oikein homman nimi. He selittivät, että näissä bileissä ei varsinaisesti ole mitään kuuluisia tähtiesiintyjiä vaan pienempiä bandejä kaikista eri genreistä, jotka kuplivat vielä hieman pinnan alla. Sisällä tähän ei voinut muuta kuin yhtyä, sillä kaikki illan aikana näkemäni bändit olivat vähintään hyviä vaikken niitä tuntenutkaan ja nu-jazzia soittanut “Wicked Jazz” suorastaan loistava. Ilta meni varsin vauhdikkaasti kaikin puolin ja ruotsalaisten kanssa jaksoimme riehua aina viiteen kunnes kemut alkoivat hiljalleen päättyä. Loppu viikonloppu onkin sitten mennyt unirytmin palasia kasaillessa ja Maxwellia – taas kerran – kirotessa, mutta se on pieni hinta näistä bileistä.

Loppuun parit kuvat etkoilta, joista saa vähän käsitystä myös mun kämpästä.

Liian kaukainen silta ja taidepläjäys

Eilinen lauantai oli varmasti onnistuneimpia vaihto-opiskeluaikanani, joten voisin muistella sitä hieman suuren kuvakertomuksen merkeissä. Lyhykäisyydessään eilen lähdimme japanilaisten Naoyan ja Daikin sekä Ranskalaisen Gaelin kanssa tutkimaan Arnhemia ja erityisesti sen läheisyydessä olevassa luonnonpuistossa sijaitsevaa nykytaidemuseota. Arhemiin junailuun menee pari tuntia, joten jouduimme vääntäytymään liikkeelle aamun sarastaessa.

Arnhem on tietyin varauksin vanha ja keskisuuri kaupunki keskisessä Hollannissa. Varasimme pari tuntia Arhemin keskustan tutkimiseen, jolle oli leimallista suuri muotiliikkeiden määrä. Jostain Japanilaisesta matkaoppaasta selvitimme tämän johtuvan paikallisesta vaatetusalan yliopistosta. Marko M:n kolme viikkoa vanha kolmen sekunnin tapaamisen perusteella tekemä luonnehdinta Naoyasta “Japanilaisena rokkitähtenä” oli sikäli oikea, että käytimme varsin hyvin aikaa “Coming soon”-muotiliikkeen tutkimiseen. Hinnoissa oli kuitenkin yksi numero liikaa, joten jatkoimme hyvin alkanutta turistihaahuilua kaupungissa. Historiallisesti Arnhem on erittäin tunnettu sillastaan, johon liittyviä tapahtumia on kuvattu mm. elokuvassa “A Bridge too far”. Toisen maailmansodan loppupuolella liittoutuneet pyrkivät suurella maahanlaskuoperaatiolla valtaamaan saksalaisilta Reinin ylittävät sillat ennen niiden tuhoamista. Arnhemissa sijaitsee näistä silloista etäisin, tunnetusti jopa liian kaukainen. Brittiläiset laskuvarjosotilaat pitivät siltaa hallussaan useita päiviä, mutta lopulta joutuivat lähes viimeiseen mieheen taistelleina antautumaan liittoutuneiden hyökkäyskiilan pysähtyessä ennen Arhemin saavuttamista. Kyseinen silta toimii valtavana liittoutuneiden urheuden symbolina ja herättää suuria tunteita. Lyhyellä vierailulla siltamuseoon opas teki hyvin selväksi paikallisten varsin nihkeän suhtautumisen saksalaisiin, joten itsekin hieman kohensin IKEAn lihapullien mukana tullutta Ruotsin lippua repussani.

Historian oppitunnin jälkeen nappasimme torilta mukaan perinteiset Hollantilaiset ranskalaiset majoneesilla ja lähdimme suunnistamaan kohti bussiterminaalia. Pienen odottelun jälkeen köröttelimme bussilla läheiseen luonnonpuistoon ja erityisesti siellä sijaitsevaan Kröller-Müller-museoon. Kyseinen museo on kenties Hollannin tärkein taidemuseo, jonka mittaviin kokoelmiin mahtuu sekä erittäin kuuluisia teoksia, että vähemmän tunnettujen taiteilijoiden huipputöitä. Lisäksi koko rakennus veistospuistoineen on melkoinen nähtävyys, josta arkkitehtuuria opiskelevat japanilaiset olivat varsin pähkinöinä. Itse museossa olevien taideteosten määrä on valtava ja minulta meni sen edes jotenkin huolella läpikäymiseen pitkälle yli kaksi tuntia. Erityisesti Van Goghin teoksia – joista pidän suuresti – oli museolla runsaasti. Poikkeuksellisesti museossa kuvaaminen oli sallittua, joten alla pieni kokoelma teoksia, jotka tavalla tai toisella koskettivat minua ilman sen kummempaa selittelyä.

Ainut häiritsevä asia museossa olivat eläkeikäisten amerikkalaisten laumat, jotka aiheuttivat jatkuvaa hälinää ja imivät kaiken elämänhalun kulloinkin kansoittamastaan tilasta. Todellisella turistihengellä he tosin kävivät läpi oppaan perässä vain kaikkein kuuluisimmat taulut, joten välttely ei ollut kovin vaikeaa.

Museon jälkeen päätimme tutustua itse kansallispuistoon, joka oli tehty varsin helpoksi vierailijoiden saadessa erityisiä pyöriä lainaan puiston eri puolilla olevista keskuksista. Hollantilaiseen tyyliin puistoon oli vielä vedetty asfaltoidut väylät, joten ei muuta kuin peuroja jahtaamaan. Mihinkään pieneen pyörähdykseen ei tietenkään voinut tyytyä vaan laitoimme tietenkin kaiken peliin ja pyöräilimme reilut kymmenen kilometriä koko puiston toiselle laidalle, josta bussi takaisin Arnhemiin oli kokonaiset kaksi euroa halvempi. Maasto oli jotakin hyvin epänormaalia Hollannille: Reitti kulki osittain kumpuilevassa metsässä ja osittain käytännössä entisen merenpohjan muodostamalla aavikolla. Hollantilaisille säille ominaisesti koko matkan oli vastatuuli ja jouduimme voimakkaaseen sadekuuroon keskellä hiekka-aavikkoa, mutta vastaavasti heti kuuron jälkeen saimme ihailla täydellistä sateenkaarta.

Märkinä ja väsyneinä saavutimme lopulta bussipysäkin ja pääsimme ilta-auringon paistaessa takaisin Arnhemiin. Terassikauden avaamisen jälkeen hyppäsimme junaan ja torkuimme taas pari tuntia takaisin Delftiin. Kohdallani ilta ei kuitenkaan jäänyt vielä tähän vaan lähdin vielä edustamaan italialaisen kaverini espanjalaisille synttäreille. Meno oli varsin…espanjalaista ja välillä kenkiä oli vaikea saada irroitettua hieman tahmaantuneesta keittiön lattiasta. Hauskaa oli joka tapauksessa ja luovutin vasta aamuyöllä väsymyksen käydessä ylivoimaiseksi. Espanjalaisten ja italialaisten kanssa aikaa viettäessä on se ilo, että elämä ei varmasti koskaan pääse tuntumaan liian tylsältä – kenties hallitsemattomalta kaaokselta, mutta ei tylsältä.

Johdatus sushiin (12 ECTS)

Eilen oli japanilaisen kämppikseni syntymäpäivä, joten hän päätti järjestää muiden Delftin japanilaisten avustuksella todellisen sushi-illan meille mitään siitä tietämättömille eurooppalaisille. Itsekään en ollut aikaisemmin sushia maistellut, mutta toki konsepti oli tuttu – tai luulin niin. Olin etukäteen vahvasti siinä käsityksessä, että sushi on aina niitä kaikissa kuvissa näkyviä tyylikkäitä ja värikkäitä nyyttejä. Tavalliselle japanilaiselle tämä on kuitenkin ravintoloiden juttu ja “kansan sushissa” ihan vain kääritään riisiä kalafileeseen ja dipataan soijaan. Ei ehkä mielikuvamaisen esteettistä, mutta aivan törkeä hyvää kylläkin. Sushi oli kuitenkin vain loppuhuipennus ja sitä ennen tarjoiltiin ainakin kolmea erilaista alkuruokaa, joten lopputuloksena oli varsin täysi olo.

Kämppikseni opiskelee arkkitehtuuria, joten sushin lisäksi pääsin myös nauttimaan arkkaribileiden erikoisuuksista. Hieman taiteellisempien ihmisten ollessa kyseessä ei kemuissa tule koskaan tylsää, koska jutut ja pukeutuminen lähtee vähintään osalla aika lapasesta. Illan parasta antia oli ehkä musiikin tahtiin tehdyt ensimmäisten sushien rakenteluesitykset ja erään ranskalaisen kohtalaisella englannilla – mutta huikealla innolla – selittämä tarina, kuinka hän oli tutustunut “pikimustaan” nyrkkeilijään sattumalta edellisenä yönä. Valitettavasti jouduin tällä kertaa jättämään savuisen ja vahvasti filosofisempaan suuntaan menossa olevan ilmapiirin jo alkuyöstä, jotta jaksaisin nousta seuraavan aamun “Themes in Biomedical Engineering (3 ECTS)”-luennolle.

Pelkoa ja inhoa Amsterdamissa

Viimekertaisten lupausten mukaisesti nyt on Amsterdam-spesiaalin vuoro. Keskiviikkona kävin aikaisemmin mainittujen takaiskujen jälkeen poimimassa Lassen, Janin ja Markon Amsterdam-Schipholista ja yötä myöten junailimme Delftiin kämpilleni. Ei hirveän yllättävästi heti junassa joku alkoi ihmettelemään mitä salakieltä oikein puhumme, mikä tuntuu tapahtuvan joka kerta, kun täällä tarjoutuu mahdollisuus puhua suomea. Onneksi tuttu rimpsu järjestyksessä opiskelen täällä, Suomessa on tosiaan kylmä ja joulupukki asuu Lapissa riittää tavallisesti selvittämään kuviot.

Delftin koluamiseen ei poikien kaltaisilta voimareissaajilta kulunut kuin muutama tunti, joten suuntasimme jo torstaina kohti Amsterdamia vilkkaampaa meininkiä etsimään. Sivummalta varattu budjettihotelli vaihtui vielä respan sekoiluiden ansiosta toiseen, joka sijaitsi mukavasti aivan Amsterdamin iltaelämän keskiössä. Ei siis muuta kuin kamat huoneeseen ja vaihteeksi toimivan suihkun kautta kaupungille. Sekalaisen kiertelyn ja jonkin pikkupubin testaamisen jälkeen päätimme hyökätä paikalliselle Espace-klubille, jossa jonon perusteella voisi olla joku muukin paikalla. Sisään mennessä mestan todellinen luonne alkoi metallinpaljastimien ja ruumiintarkastuksen myötä hieman kirkastua. Illan vanhetessa vastaan tuli porukkaa omien henkivartijoiden kanssa ja muutenkin väkeä oli mestoilla selkeästi vain näyttäytymässä. Seuraavana päivänä selvitimme, että klubi oli nimenmaan ”sisäpiirin näyttäytymispaikka”, joten sinnehän mekin kieltämättä kuuluimme. Ainut asia mikä klubilla otti päähän oli musiikki, jota tosin koko illan pyöritti varmaan aika pätevä levyseppä. Ongelma onkin lähinnä minussa, joka ei nyt vaan ymmärrä Hollannissa todella suosittua konemusaa yhtään. Ihan sama soittaako joku van joku hienon setin, jossa nostaa yhdeksän iskua tunnin aikana, jos se mielestäni kuitenkin kuulostaa Ipodilta pesukoneessa.

Hyvin nukutun yön jälkeen alkoi reissun ehkä kovin tsemppaus, koska myöhäisestä varauksesta johtuen meidän täytyisi vaihtaa huonetta määräaikaan mennessä. Hirveällä sykkeellä edellisenä iltana levitetyt kamat rinkkoihin ja tikkana respaan vaihtamaan avaimia ihan vain kuullakseni, että respa sähläsi taas ja voimme palata samaan huoneeseen. Päivällä katselimme nähtävyyksiä normaaliin turistityyliin ja käytimme hotellista säästyneet tipit aivan erinomaiseen Italialaiseen pikkuravintolaan. Yhden miehen ihmehenkilökunnan hoidellessa kokin, tarjoilijan ja ovimiehen tehtäviä ei voi kuin ihmetellä, miten loistava ruoka tulee nopeasti pöytään ja palvelu pelaa muutenkin. Turisteilu oli kuitenkin päivän toissijainen tavoite siinä missä todelliset paineet oli ladattu vasta iltaan. Alakerrastamme starttasi Amsterdamissa suht tunnettu ”pub crawl”, johon piti tietysti mennä ilmiselvän turistipyydyksen statuksesta huolimatta mukaan. Eipä siinä mitään, sillä oli hauska jutella jonkin aikaa kaikkialta maailmasta ´damiin tulleiden ihmisten kanssa ja tutustua samalla Leidsepleinin ravintolakortteleihin. Minuuttiaikataulumme mukaisesti jouduimme kuitenkin jättämään pubiryöminnän aivan finaalisuoralla, jotta ehtisimme ajoissa päivän klubille. Uhraukset eivät meneet hukkaan, sillä kohteena ollut ”Dansen bij Jansen” oli täyttä timanttia. Ilmeisen tarkoituksellisesti julkisivultaan vaatimaton ”dansseni” oli hollantilaisten opiskelijoiden oma paikka, jossa ei juuri turisteja – joiksi tässä kännisiä brittejä kutsun – näkynyt. Pienellä klubilla oli heti puolen yön jälkeen aivan täyttä ja meininki katossa DJ:n soittaessa enimmäkseen paremmin maistuvaa vanhaa ja uutta r´n´b kamaa. Paikka iski meihin heti ja lähdimme takaisin Hotellia kohti vasta viimeisten joukossa.

Päätin katkaista pidennetyn viikonloppuni lauantaina opiskelujen hyväksi, joten päivän ensimmäisenä numerona oli reissaajien muutto toiseen hotelliin ja pienempään huoneeseen. Hotelli oli sopivasti aivan ”Museumpleinin” kulmilla, joten turisteilu onnistui edellisen päivän malliin myös yön kuumien liikkeiden väsyttämillä jaloilla. Hämärän laskeutuessa menimme Argentiinalaiseen ravintolaan pihville ja sen jälkeen juonimaan kohdallani viimeisen illan suunnitelmia hotellille. Koska edellisen illan baariryöminta oli ollut joillekin aika kova pala kaikesta skarppaamisesta huolimatta – tai juuri sen takia – päätimme tarkastaa ”danssenin” uudestaan ja tällä kertaa puhtaalta pöydältä. Ennakkoluulottomasti hyökkäsimme sisään jo yhdeltätoista yllättäen puolittain täydelle klubille ja otimme luonnollisesti lattian saman tien haltuun. Hyvä meininki tuntui jatkuvan tasan siitä mihin se oli perjantai-iltana jäänyt ja haikeasti jouduin aloittamaan aamyön alkutunteina vaelluksen kohti kotiin vievää yöjunaa poikien jäädessä vielä muutamaksi päiväksi ´damiin. Kännisten brittien väistelyn ja hilkulla olleen kotiaseman ohi nukkumisen jälkeen pääsin vaeltamaan kaatosateen läpi kohti palkintona odottanutta omaa sänkyä.

Tämä päivä on mennyt lähinnä univelan poisnukkumiseen suurimman saavutuksen ollessa munkkien paisto -joka tosin hauskasti aiheutti japanilaisen kämppikseni lähes täyden sekoamisen positiivisessa mielessä. Kaikesta huolimatta olen sitä mieltä, että juuri parempaa reissua Amsterdamiin ei voi tehdä. Amsterdam ei ole kaupunki, johon mennään ihailemaan muutamaa hassua museota viikoksi ja syömään viinereitä kanaaliajelulle. Voin luetella Hollannista kymmeniä muita oikeasti kiinnostavia historiallisia yms. kohteita, mutta Amsterdam on ennen kaikkea kaupunki, joka herää yöllä todelliseen loistoonsa ja elää ihmisistä, jotka ovat tulleet sen kokemaan.

Viikon klubivinkkinä http://www.dansenbijjansen.nl/

Maantietoa ja vähän muutakin

Aloitetaampa faktalla: Alankomaat on maailman 4. tiheimmin asuttu maa jos jätetään Monaco, Malta, Vatikaani ja muutamat muut turhat roskat karttapallolla pois laskuista. Lukuina täällä asustelee 392 ihmistä neliökilometrillä siinä missä Suomen vastaava luku on 16 ja se myös näkyy. Ajellessa tästä fillarilla kohti Haagin rannikkoa ei kaupunki oikeastaan lopu koko 20km matkalla lainkaan vaan koko ajan mennään eräänlaisella esikaupunkialueella, jota värittävät erilaiset ostarit ja puistot. Varsinaisia pelto- ja kasvihuonealuetakin täällä on, mutta yllättävän satunnaisesti. Tosin jos peltoja on vaikea löytää niin metsiä ei ole käytännössä lainkaan, mikä onkin ehkä suurin ero kotoisiin maisemiin. Käytännössä ainoat suuremmat puuesiintymät löytyvät erityisiltä ulkoilualueilta joiden pääasiallinen käyttötarkoitus tuntuu olevan koirien vessana toiminen. Hauskasti käytännössä jokaisella merkittävämmällä viheralueella kaupungissa pidetään lampaita huolehtimassa ruohosta tai ihan vaan hevosia, koska ratsastus on ilmeisesti aika suosittua. Löysimpä sattumalta Delftin ja Haagin väliltä suomalaista koirapuistoa muistuttavan peurapuiston, jossa oli ihan vaan joitain peuratyyppisiä eläimiä näytillä keskellä kaupunkia.

Perjantaina pääsin osallistumaan myös ensimmäisiin kunnon vaihtaribileisiini, joissa oli tällä kertaa teemana tulevaisuus. Muitten flegujen pohjoismaalaisten tyyliin en tietenkään pukeutunut mitenkään, mikä oli tavallaan hyvä, koska olisin saattanut sekaantua muutenkin hämmentäviin italialaisiin ja heidän foliovirityksiinsä. Bileet olivat joka tapauksessa kaikkea mitä vaihtaribileiltä voi odottaakin. Tilassa tuplasti enemmän porukkaa kuin sinne voisi kuvitella mahtuvan, musa niin kovalla ettet pysty puhumaan kenenkään kanssa, ilmanlaatu tippuu ulos asteikolta sekä haju on jotain blossen ja hien väliltä. Asiaan kuuluu, että kaikki tulee bileisiin huutamaan ja seuraavana päivänä kerrataan kuinka kivaa kaikilla oli. Myöhemmin voi sitten mennä vaikka kahville ja tutustua ihmisiin oikeasti. Se täytyy vielä sanoa, että mielestäni jokaisen pitäisi kerran elämässään kokea täpötäynnä italialaisia oleva tanssilattia, kun ihan-mikä-tahansa Ricky Martinin biisi pyörähtää soimaan. Itse selvisin kevyellä punaviinisuihkulla.