Sadeviikko

Normaalisti sadepäivät ovat mielestäni välillä ihan mukavia. Voi rauhassa puuhailla sisällä kaikkia niitä juttuja, joihin ei muuten ole ollut aikaa. Tyypillisesti kokkailen jotain erikoista tai luen jo unohtunutta kirjaa. Näin ajattelin nytkin tiistaina kaikkien ennusteiden luvatessa sadetta koko päiväksi, joten katselin rauhassa muutamia elokuvia ja kokkailin kämppikselle italialiastyylisiä lämpimiä voileipiä. Keskiviikkokin meni sateen jatkuessa vielä osittain samaa rataa, mutta viimeistään torstaina alkoi ottaa päähän, että sade ei vain yksinkertaisesti katkea lainkaan. Hiljalleen oli vain pakon edessä hyväksyttävä kastumisen olevan oleellinen osa yliopistolle pyöräilyä kastuneiden silmälasien tuoden lisäjännitystä ei pelkästään minulle, mutta ilon jakamisen hengessä myös muille tienkäyttäjille.

Vihdoin lauantaina ollessani jo mökkihöperyyden partaalla aurinko vihdoin näyttäytyi jumalaisen kirkkaine säteineen ja syöksyin kouluprojektit hyläten naapurin turkkilaispoikueen kanssa kilpaa pihalle. Päätin käyttää tarjoutuneen tilaisuuden pyöräretkeen Rotterdamin suunnalle, jossa on asutuksen kannalta hieman väljempää. Reissu olikin varsin hauska maaseudun ja omakotilähiöiden vuorotellessa. Mielenkiintoisimpia nähtävyyksiä reissulla olivat Rotterdamin lentokentällä juuri ennen paikalle saapumistani tapahtunut pieni lento-onnettomuus ja lähempää Rotterdamia löytämäni tuulimylly, joka lienee toistaiseksi komein näkemäni. Reissun hauskin osuus oli varmaan kuitenkin paluumatkalla, kun innostuin polkemaan vähän enemmän fillarillani, jossa nyt suunnilleen kaikki osat pitävät eriasteista nitinää heilumisen ohessa. Lujaa sillä joka tapauksessa pääsee, joten jossain vaiheessa ohitin kovalla metelillä huippukamoilla ja melko hauskalla ilmeellä varustetun maantiepyöräilijän. Nöyryytys oli ilmeisesti melko kova, koska jouduin pieneen kilpa-ajoon, joka oli valitettavasti luovutettava kolmen mummo-optimoidun vaihteeni loppuessa kesken.

No nyt on sunnuntai ja sade luonnollisesti jatkuu taas. Ehkä tätä muutaman päivän taas kestää hauskan lauantain voimalla. Samalla voi vaikka käyttää ajan seuraavalla viikolla odottavaan tenttiin lukemiseen – melkein kirja jo avattu

Maantietoa ja vähän muutakin

Aloitetaampa faktalla: Alankomaat on maailman 4. tiheimmin asuttu maa jos jätetään Monaco, Malta, Vatikaani ja muutamat muut turhat roskat karttapallolla pois laskuista. Lukuina täällä asustelee 392 ihmistä neliökilometrillä siinä missä Suomen vastaava luku on 16 ja se myös näkyy. Ajellessa tästä fillarilla kohti Haagin rannikkoa ei kaupunki oikeastaan lopu koko 20km matkalla lainkaan vaan koko ajan mennään eräänlaisella esikaupunkialueella, jota värittävät erilaiset ostarit ja puistot. Varsinaisia pelto- ja kasvihuonealuetakin täällä on, mutta yllättävän satunnaisesti. Tosin jos peltoja on vaikea löytää niin metsiä ei ole käytännössä lainkaan, mikä onkin ehkä suurin ero kotoisiin maisemiin. Käytännössä ainoat suuremmat puuesiintymät löytyvät erityisiltä ulkoilualueilta joiden pääasiallinen käyttötarkoitus tuntuu olevan koirien vessana toiminen. Hauskasti käytännössä jokaisella merkittävämmällä viheralueella kaupungissa pidetään lampaita huolehtimassa ruohosta tai ihan vaan hevosia, koska ratsastus on ilmeisesti aika suosittua. Löysimpä sattumalta Delftin ja Haagin väliltä suomalaista koirapuistoa muistuttavan peurapuiston, jossa oli ihan vaan joitain peuratyyppisiä eläimiä näytillä keskellä kaupunkia.

Perjantaina pääsin osallistumaan myös ensimmäisiin kunnon vaihtaribileisiini, joissa oli tällä kertaa teemana tulevaisuus. Muitten flegujen pohjoismaalaisten tyyliin en tietenkään pukeutunut mitenkään, mikä oli tavallaan hyvä, koska olisin saattanut sekaantua muutenkin hämmentäviin italialaisiin ja heidän foliovirityksiinsä. Bileet olivat joka tapauksessa kaikkea mitä vaihtaribileiltä voi odottaakin. Tilassa tuplasti enemmän porukkaa kuin sinne voisi kuvitella mahtuvan, musa niin kovalla ettet pysty puhumaan kenenkään kanssa, ilmanlaatu tippuu ulos asteikolta sekä haju on jotain blossen ja hien väliltä. Asiaan kuuluu, että kaikki tulee bileisiin huutamaan ja seuraavana päivänä kerrataan kuinka kivaa kaikilla oli. Myöhemmin voi sitten mennä vaikka kahville ja tutustua ihmisiin oikeasti. Se täytyy vielä sanoa, että mielestäni jokaisen pitäisi kerran elämässään kokea täpötäynnä italialaisia oleva tanssilattia, kun ihan-mikä-tahansa Ricky Martinin biisi pyörähtää soimaan. Itse selvisin kevyellä punaviinisuihkulla.